3.2.2017

Julkaisu hoi! Missä on nimiölehtesi?

Huokaiset helpotuksesta. Kello seinällä näyttää jo kahtakymmentä vaille puoltayötä eikä työhuoneessasi ole enää muuta valoa kuin tietokoneen himmeä ruutu. Edessäsi on lukuisia sivuja tekstiä, takanasi tuskaisia tunteja ja hartioillasi työllä hankittu viiltävä kipu. Hymynkare viivähtää kuitenkin huulillasi: se on valmis! Vaadittu yksityiskohtainen raporttisi kuukausien tutkimuksesta on siinä. Teos on taitettu lähes lopulliseen graafiseen muotoonsa. Pilkut ja pisteet on oiottu niille kuuluville paikoille. Mutta ne tärkeimmät? Raportin tulokset ovat yhteiskunnalle merkittäviä ja mietit vielä viimeisinä vuorokauden minuutteina, miten saisit sen julki - kaikkien täytyy saada tietää näistä. Mutta miten? Haluat varjella työtäsi niin, että se säilyy, on löydettävissä ja avoimesti saatavilla. Et kuitenkaan jaksa uhrata enää ajatustakaan tälle: kunnon yöuni on nyt tarpeen, mietit asiaa vasta seuraavana aamuna.

Kuvan lähde: gratisography.com


Aamun valjetessa sinun onkin hyvä lukaista tämä. Yritän tässä parhaani mukaan valaista sinulle, mitä tietoja käsikirjoituksestasi täytyy vielä löytyä, jotta sitä voidaan todella alkaa kutsua julkaisuksi - olipa kyse sitten painetusta tai verkkojulkaisusta. Eli kerron sinulle julkaisuille tarpeellisesta nimiölehdestä. (Verkkojulkaisualustojen vaatimuksista olen kirjoittanut aiemmin.)

Olipa kyseessä sitten painettu tai verkkoversio:

Jos ja kun haluat, että julkaisusi tunnistetaan yksiselitteisesti ja se saadaan eri järjestelmiin tallennettua oikeilla tiedoilla, käy läpi seuraavat kysymykset ja vastaa niihin:

- Kuka on teoksen tekijä? Tai vastaavasti kuka on ja ketkä ovat sen toimittajat, jotka kantavat vastuun kokonaisuudesta?
- Mikä on teoksen nimi eli nimike? Onko teoksella alanimikettä?
- Kuka tai mikä on teoksen julkaisija?
- Mikä on julkaisun julkaisupaikka?
- Entä julkaisuvuosi?


Näillä tiedoilla päästään alkuun...

Ilmestyykö käsikirjoitukseni osana sarjaa?

Jos julkaiset sarjassa, tarvitset sarjatiedot: sarjan nimi, osan numero sekä ISSN-tunnuksen.

Mitä muuta minun pitää julkaisuun merkitä?

Copyright-tiedot (Suomessa tekijänoikeudet ovat tosin tekijöillä tiedosta riippumatta), avustajien nimet (taittajat, kääntäjät ym.), sekä julkaisun painetulle versiolle tarvitset tietoosi käyttämäsi kirjapainon sekä painopaikan ja -vuoden.

Tarvitsenko julkaisulleni tunnistetta?

Ehdottomasti. Tarvitset julkiseen käyttöön tarkoitetulle julkaisullesi yksilöivän tunnisteen eli ISBN-tunnuksen. Aivan kuten meillä ihmisillä on henkilötunnus, ajoneuvoilla rekisterinumero, myös julkaisu tarvitsee yksilöivän tunnisteen. Verkko- ja  painettuversio tarvitsevat eri tunnisteet - ja niissäkin eri muotoon tehdyt ansaitsevat omansa (kova- vai pehmeäkantinen, PDF vai ePUB). Tunnisteet saat julkaisusi julkaisijalta edellä mainittuja tietoja vastaan (Lapin yliopiston tapauksessa meiltä LUPista) tai tämä ainakin osaa neuvoa, miten tunnisteen kanssa menetellään. Jos julkaisijana on taho tai henkilö, joka ei julkaise säännöllisesti, silloin käänny Kansalliskirjaston puoleen.

Painettuun versioon tulisi saada ISBN-tunniste takakanteen vielä viivakoodina. Viivakoodin saa pääsääntöisesti käytettävältä kirjapainolta.


Miten merkitsen tiedot julkaisuuni?

Kaikki nämä edellä mainitut tiedot merkitään julkaisusi nimiölehdelle. Kansalliskirjasto ohjeistaa varsin yksityiskohtaisesti näiden tietojen sijainnit nimiölehdellä (etu- vai takapuolelle) ja esittelee myös yksinkertaisen esimerkkilehden.

Tietojen vakioitu muoto julkaisussa helpottaa huomattavasti sen tallentamista eri järjestelmiin - varsinkin kun tallentajia ovat useimmiten julkaisun ulkopuoliset asiantuntijat. Joten, sinä kirjoittaja, uhraa hetki ajastasi julkaisusi tekniseen viimeistelemiseen. Tällä vaivalla saadaan työsi löydettäväksi ja saavutettavaksi, yksilöidyksi ja tunnistettavaksi.

Otathan, kirjoittaja hyvä, yhteyttä ja kyselethän lisää, jos jokin askarruttaa. Voit kääntyä kirjastosi puoleen tai LUPin puoleen. Olemme täällä sinua varten.


Hyvää huomenta!
Tänään on julkaisusi ensimmäinen päivä,
Anne Koivula
Lapland University Press

18.11.2016

Vaientamisen käytännöt

Julkaisen alla puheeni, jonka pidin Sananvapaus 100 vuotta -seminaarissa 18.11.2016 Rovaniemellä.

Vaientamisen käytännöt – case sosiaaliala
Miten sananvapautta rajoitetaan työyhteisöjen sisällä?

Vaientaminen on sananvapauden tukahduttamista, estämistä ja siitä rankaisemista. Työn epäkohtiin liittyvässä vaientamisessa pyritään estämään ihmisiä jakamasta tietoa ja kokemuksia epäkohdista, keräämästä todisteita siitä tai suunnittelemasta toimia sen poistamiseksi. 

Vaientaminen kohdistuu erityisesti toiminnan kehittämistarpeisiin ja epäkohdista keskustelemiseen, kuten epäiltyihin väärintekoihin, laittomuuksiin tai epäeettiseen toimintaan. Vaientaminen tapahtuu suhteiden, hierarkioiden ja hallinnan keinoilla.

Millaisia muotoja vaientamisella on?

Tekemäni vaientamisen tutkimus on yhteiskuntatieteellistä sananvapauden tutkimusta. Tulkitsen sananvapauden olevan henkilön subjektiivinen kokemus, joka toteutuu tai rajoittuu työyhteisössä. Vaientaminen tulee näkyväksi tilanteissa, jolloin työntekijät pyrkivät keskustelemaan epäkohdista tai tekevät ratkaisuyrityksiä. Vaientamista toteutetaan seuraavilla tavoilla:

       Vallan puutteen esittäminen - epäkohtaraportointiin vastataan; emme voi tehdä mitään, ei ole muita vaihtoehtoja.


      Vaientava kommunikaatiokulttuuri - vahvistetaan sananvapauteen liittyvää epävarmuutta, viestintäohjeistusta ei ole, pelottelua seurauksilla, hankalan työntekijän maineella ja potkuilla.


       Ahdas viestintähierarkia - kaikki julkinen kommunikaatio menee esimiehen tai viestintäyksikön hyväksymänä, saat puhua epäkohdista vain lähiesimiehille. Henkilökunnan huolenaiheisiin ei vastata. Joskus vastataan, että asia on hoidossa, mutta toimia epäkohtien poistamiseksi ei aloiteta.


       Epäkohtien normalisointi - ongelmat kielletään. Sanotaan, ettei se ole mikään ongelma, muilla on suurempia ongelmia, muut asiat ovat tärkeämpiä, kaikkia ongelmia ei voi ratkoa.


       Resurssivalta - kielletään käyttämästä resursseja (palaverit, s-postit) epäkohtien ratkaisuun.


       Ammatillinen vähättely - epäkohtien ratkaisu ei kuulu työhösi. Älä ajattele sitä!


       Epäkohdan raportoijien uhkailu ja mitätöinti - käännetään ihmiset toisiaan vastaan, maineen tahraaminen, mielenterveyden ja motiivien kyseenalaistaminen.


       Viralliset rangaistukset - huomautus, varoitus, työsuhteen päättäminen (näillä pelotellaan jo aikaisemmin).

Enemmistö vaientamisesta on sosiaalista vallankäyttöä, josta ei jää minkäänlaisia todisteita. Yhdenkin henkilön vaientaminen on kollektiivinen rangaistus. Yksittäisen työntekijän vaientaminen on vahva viesti koko työyhteisölle, joka vahvistaa vaikenemista ja pelkoa. Työyhteisöt uusintavat vaientavaa kulttuuria, sillä tieto sananvapauden käyttämisestä aiheutuneista rangaistuksista leviää ja elää työyhteisöissä omaa elämäänsä pitkään.

Miksi epäkohdista pitäisi puhua julkisesti? Vaientamisen avulla työyhteisöt omivat sisäisiksi keskusteluiksi sellaisia keskustelunaiheita, joiden tulisi olla julkisia seuraavista syistä. 


1)  Sosiaalipalveluissa on kyse pääasiassa verovaroin rahoitetuista palveluista, jolloin niihin lähtökohtaisesti liittyy julkista intressiä.

2) Kuinka päätöksenteossa voidaan reagoida palvelujärjestelmän ongelmiin, mikäli ongelmista ei saa puhua ja pohtia niille ratkaisuehdotuksia?

3) Sosiaalihuollon asiakkaina on paljolti sellaisia ihmisryhmiä, joilla ei itsellään ole resursseja tuoda epäkohtia näkyviksi ja taistella niitä vastaan. Asiakkaat havaitsevat yleensä vain omalle kohdalle osuvat epäkohdat, kun taas työntekijät havaitsevat ne systemaattisesti toistuvat, rakenteelliset ja laajoja ryhmiä koskettavat epäkohdat.

Sosiaalialan työntekijät ovat ammattietiikan ja lainsäädännön nojalla velvoitettuja raportoimaan epäkohdista. Epäkohtiin puuttumisen riskit ovat kuitenkin henkilökohtaisia. Sosiaalityön tehtävänä on suojella yhteiskunnan kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ihmisten oikeuksia. Miten he sen tekevät, jos he eivät edes oman työyhteisön sisällä saa nostaa esille epäoikeudenmukaisuuksia?

Koskevatko työn epäkohdat, epäkohtien paljastaminen (whistleblowing) ja epäkohtien vaientaminen vain sosiaalialaa?
Ei suinkaan. Suomessa ei vaan ole juuri tutkittu aihetta, eikä siitä käydä keskusteluja. Kansainväliset tutkimustulokset osoittavat epäkohtia ja niiden paljastamista olevan yhtälailla joka maassa ja joka alalla. 

Lainsäädäntö asettaa virkamiesten sananvapaudelle selkeät oikeudet ja rajat, joita ei aina ymmärretä tai kunnioiteta työyhteisöissä. Sananvapauden nähdään uhkaavan lojaliteettivelvollisuutta työnantajaa kohtaan. Tätä se ei ole, kun sananvapautta käytetään asiallisesti, totuudenmukaisesti ja vaikuttamistarkoituksessa.

Periaatteessa viranomaisilla on laajempi velvollisuus sietää kritiikkiä virkamiehiltään kuin yksityisillä työnantajilla työntekijöiltään. Kun sananvapaus on julkishallinnossa paikoitellen heikkoa, se on vielä heikompaa yksityisen työnantajan työntekijöillä. Tulevaisuuskaan ei näytä ruusuiselta. Sosiaali- ja terveyspalveluiden yksityistäminen tulee johtamaan sananvapauden kiristymiseen samaan aikaan kun sotepalveluiden valvonnan resurssit kiristyvät. 

Jos ajatellaan median olevan erilaisten diskurssien taistelukenttä (Bourdieu). Se joka dominoi taistelukentälle (media) pääsyä, voi kontrolloida siellä käytävää keskustelua. Vaientaminen pyrkii aina eliminoimaan jonkun näkökulman julkisesta keskustelusta.

Laura Tiitinen
YTM/tutkija/sosiaalityöntekijä
Lapin yliopisto
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta


30.9.2016

Kustantajien kamppailu, tutkijoiden taistelu - julkaisemisen haasteet


Kun tieteessä välähtää, valon pitäisi loistaa kauas ja näkyvästi - julkaisemalla tulokset. Miten julkaisulinjaukset vaikuttavat valintoihin ja millaisia taloudellisia lukuja julkaisualalla pyöritellään? Kuva: GRATISOGRAPHY by Ryan McGuire

Tiedejulkaiseminen on ollut Suomessa kiihtyvässä liikkeessä ja muutosten kourissa. Ei riitä, että kustantaja tekee hyviä ja myyviä nimikkeitä tai tekee kulttuuri- ja tiedetekoja julkaisemalla marginaalialojen tutkimuksia ja löydöksiä. Kustantajien ja julkaisijoiden on profiloiduttava entistä tiiviimmin tiedejulkaisemisen raamien ympärille, harkittava vakavasti Open Access -ratkaisuja ja silti tehdä hyvää myyntitulosta. Toki globaaleilla markkinoilla nämä kysymykset ovat näkyneet jo pitempään, mutta Suomessa tietty uudenlainen paine ja vaikuttavuuden hankkeiden ristituli tuo hämmentäviä lieveilmiöitä - etenkin pienille toimijoille. Eri hankkeiden ja nykyisten kehitysten vaikutusten heijastumat kertaantuvat, kun nykysuuntauksia tarkastellaan tutkijoiden tasolta.


On kuitenkin väistämätöntä, että maailma menee eteenpäin. Kärryjen kyydissä on pysyttävä eikä yksittäisen julkaisijan auta pyristellä muuttuvaa kulttuuria vastaan. Jäljelle jää julkaisumalliviidakko, jossa tutkijankin on kehitettävä selviytymisstrategiansa, väisteltävä saalistajalehtiä ja voitettava kustantajakukkulan kunniakkuus - julkaistava korkeimman tason kustantajilla.

Julkaisufoorumi ja Avoin tiede


Suomessa on kaksi vallalla olevaa tiedejulkaisemisen hanketta: Julkaisufoorumi ja Avoin tiede. Molemmilla on uljas ja yhteinen päämäärää nostaa suomalainen tiede ja tutkimus kansainväliseen huippuun, mutta niillä on myös erilaiset painotukset ja ihanteet, jotka eivät ainakaan vielä keskustele täysin keskenään. Pahimmillaan molempien kirjaimellinen toteuttaminen sulkisi toisensa pois.

Julkaisufoorumin painopiste on kannustaa julkaisemaan korkeantason julkaisukanavilla, kerätä kotitutkimusorganisaatiolleen julkaisupisteitä ja siten isompi siivu rahoituksesta sekä käyttää järjestelmää tutkimuksen vaikuttavuuden yhtenä mittarina. Avoin tiede taas edistää tutkimusten avoimuutta, tasapuolisuutta sekä tieteen nopeampaa ja laajempaa kehitystä. Puhtaasti avoimia julkaisijoita tai kustantajia ei kovin korkeilla tasoilla ole, joten painaako vaakakupissa enemmän julkaisijan maine vai avoimen tieteen ihanteet?

Tosi asia on sekin, että aina kun julkaistaan jotain, löytyy aina joku, joka lystin maksaa. Ja maksajia tarvitaan myös Open Access -julkaisuille. Nekään eivät ole ilmaisia toteuttaa ihanteistaan huolimatta. Maksut ja korvaukset painottuvat yhä enenevässä määrin joko kirjoittajille tai avoimet lukuoikeudet lunastaville kolmansille tahoille. Kustantajia esim. OA-monografioille ja on kirjava määrä ja toimijakenttä rikastuu koko ajan, mutta huolestuttavampaa on, ettei maksuille näytä olevan kattoa. Osa isommista, perinteisemmistä kustantajista pitää tietoisena strategianaan korkeaa hintaa, jolloin tutkijat eivät ostaisi julkaisujaan avoimiksi ja siten kustantaja pystyisi pitämään oman tietokantansa mahdollisimman suljettuna ja hallinnassaan (Nygren 2016). Ja jos tutkimustulokset halutaan monografiana suhteellisen hyvämaineiselle OA-kustantajalle, voidaan yllättäen puhua yli kymppitonnin kirjoittajamaksuista.

Summa ei sinänsä yllätä toista alalla pyörivää kustantajaa, koska teosten laadukas tekeminen ei ole halpaa. Yhdysvaltain yliopistokustantajien kootut laskemat yhden monografian kustannuksista ovat noin 30 000-50 000 dollarin luokkaa, jopa 130 000 dollaria. (Moore 2016.) Tähän on koottu kaikki yhdelle teokselle laskennallisesti osoitettavat kustannukset mukaan lukien teokseen käytetyt henkilötyötunnit ja niiden rahallinen arvo. Perinteisillä julkaisijoilla on kova luotto edelleen tilaajamaksuihin ja kappalemyyntiin. Tällöin kustantajilla on enemmän halukkuutta poimia käsikirjoituksista ne myyvimmät, koska hyväksytty käsikirjoitus on kustantajalle sijoitus ja riski.

OA-kustantajat eivät käytä tällaisia määriä yhteen teokseen, mikä on aiheuttanut huolta näiden laatuprosesseista - mutta jo lähtökohtaisesti siitä, onko kynnys käsikirjoitusten vastaanottamiselle huomattavasti matalampi, kun taloudellinen riski kuitataan jo prosessin alussa kirjoittajamaksulla. Kuitenkin niiden pyytämät summat pyörivät useilla numeroilla - artikkeleissa saa varautua tuhansiin euroihin, monografioissa jopa kymppitonnista ylöspäin (kts. mm. Kirchner 2013). Se, peritäänkö maksu kirjoittajalta vai avoimen käyttöoikeuden lunastavalta organisaatiolta, toki vaihtelee.  (Katso mm: Univeristy of Cambridge.)

Tutkijoilla ei ole selvästikään mieltä näitä maksaa omista palkoistaan, vaikka julkaiseminen itsessään olisi tutkijalle suuri meriitti. Yliopistot eivät rahallisesti hyödy OA-julkaisijoiden kautta julkaistuista tutkimuksista siinä määrin, että ne olisivat taloudellisesti järkevä vaihtoehto. Ja kysymys on sekin, kuinka helppoa on näin vaihteleviin maksuihin varautua projektien suunnitteluvaiheessa, rahoitusanomuksia tehdessä. Miten niihin edes pystyisi varautumaan epävarmana siitä, millainen kustantajataho, jos mikään, käsikirjoituksen lopulta käsiinsä ottaa?

Rinnakkaistallentaminen - vastaus avoimuuteen


Yliopistot avaavat tutkimuksia mahdollistamalla rinnakkaistallentamisen: ulkopuolisen kustantajan kautta julkaistu tiedeartikkeli tallennetaan rinnasteisena jossain sallitussa muodossa yliopistojen  julkaisualustoilla. Näissä on noudatettava kunkin alkuperäisen kustantajan ehtoja ja mahdollisia embargoaikoja, joiden väli saattaa vaihdella kuukausista vuosiin. (Monografioille rinnakkaisjulkaisemista ei tehdä.) Uutta vettä myllyyn nakkaa EU ja Kilpailukykyneuvosto, joka kannustaakin julkaisemaan kaiken tutkimuksen avoimena ilman embargoaikoja. Tämä näkyy olevan yksi vuoden 2020 kunnianhimoisista tavoitteista - mutta tämä vaatisikin jo täydellistä alan mullistusta, eikä vielä näy takeita siitä onko julkaisuala siihen valmis. (Khomami 2016 ja Enserink 2016).

Kirjakustantajat - varsinkin  pienimmät - ovat ihmeissään kaiken tämän kehityksen keskellä. Mitä tulisi tehdä, kun perinteinen painettujen myynti ei enää riitä kattamaan kirjan tekemisen kustannuksia? Aiemmin ajateltu avoin verkkojulkaiseminen ei tuokaan enää suurempaa kysyntää painetulle, vaan avoimuudesta on pikkuhiljaa tulossa selviö: miksi ostaisin jos saan sen maksutta? Useat kansainväliset, ulkomaiset tiedekirjakustantajat eivät ole vieläkään valmiita lähtemään avoimuuden tielle, vaan pitävät teoksensa visusti maksumuurien takana. Monelle heistä Suomen tyyppinen keskustelu avoimesta julkaisemisesta on vieras.

Tutkijoille avoin julkaiseminen toisi näkyvyyttä: On tutkittu, että avoin artikkeleiden rinnakkaisjulkaiseminen, niin sanottu vihreä tie, on tehokkain julkaisustrategia, ja se peittoaa maksullisten lehtien viittausindikaattorit, lehtien, jotka eivät salli rinnakkaistallentamista (Archambault et al. 2016). Se, missä kannattaa julkaista, riippuu tutkijan kannalta monesta tekijästä - ja kotiorganisaation julkaisupolitiikka ohjaa päätöstä. Korkeatasoisuus on taikasana tässäkin - mitä se sitten tapauskohtaisesti tarkoittaneekin.

Yliopistot linjaavat julkaisupolitiikkaansa, ja Lapin yliopiston politiikkaan voi tutustua uudenkarheilta verkkosivuilta. Päälinjaukset sekä korkeatasoisen julkaisemisen että OA-julkaisemien osalta käyvät sivuilta ilmi.

Ja jälleen muistutan: tutkimusjulkaisemisessa kannattaa käyttää kirjastomme palveluja hyväkseen sekä seurata uutisointia LUPin Facebookista, johon pyrimme keräämään julkaisemiseen liittyviä uusia käänteitä mahdollisimman monipuolisesti ja tutkijoita hyödyttävästi. LUPillakin on välineet julkaista avoimesti, joten jos etsitte julkaisukanavaa tiedejulkaisullenne, puoleemme voi kääntyä - vaikka vain neuvoa kysyäksenne.



Teistä huolehtien,
Anne Koivula
LUP / Lapland University Press





Lähteet: 

Kuva: GRATISOGRAPHY by Ryan McGuire. http://www.gratisography.com/#objects

Archambault, Éric; Côté, Grégoire; Struck, Brooke and Voorons Matthieu (2016) RESEARCH IMPACT OF PAYWALLED VERSUS OPEN ACCESS PAPERS. http://www.1science.com/oanumbr.html. CC-BY

Enserink, Martin (2016) In dramatic statement, European leaders call for ‘immediate’ open access to all scientific papers by 2020. Science. http://www.sciencemag.org/news/2016/05/dramatic-statement-european-leaders-call-immediate-open-access-all-scientific-papers.

Khomami, Nadia (2016) All scientific papers to be free by 2020 under EU proposals. The Guardian. https://www.theguardian.com/science/2016/may/28/eu-ministers-2020-target-free-access-scientific-papers.

Kirchner, Andreas (2013) What Are the Costs of an Open Access Monograph? Hybrid Publishing Lab. http://hybridpublishing.org/2013/12/what-are-the-costs-of-an-open-access-monograph/.

Kutilainen Tommi (2016) Avoin julkaiseminen tuo puolet enemmän viittauksia. Avoin tiede ja tutkimus. http://portti.avointiede.fi/tutkimusjulkaisut/avoin-julkaiseminen-tuo-puolet-enemman-
viittauksia. CC-BY

Moore, Samuel (2016) PASTEUR4OA Briefing Paper: Open Access Monographs. http://www.pasteur4oa.eu/sites/pasteur4oa/files/resource/PASTEUR4OA%20Monographs%20Briefing%20Paper_final.pdf. CC-BY

Nygren, Pekka. (2016) Avoin tiede -luento, Tiedejulkaisemisen perusteet -opintokokonaisuudessa. 24.9.2016, Porvoo.

University of Cambridge (2016) Scholarly Communication. OA monograph costs. http://osc.cam.ac.uk/modern-monographs/open-access-and-monographs/oa-monograph-costs.

8.6.2016

Viisi vinkkiä: Kuinka muuttua ikuisesta lykkääjästä tuotteliaaksi kirjoittajaksi?

Millaisin metaforin kuvailisit tutkimustasi? Onko se erilaisia aineksia sisältävä syherö, jolla ei tunnu olevan alkua tai loppua? Vai voisiko se olla sulava uimahyppy, keskittynyt ja hallittu?




Tällaisella harjoituksella aloitimme yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan jatkokoulutusseminaarissa pitämämme työpajan "Luova kirjoittaminen tutkimuksen tukena". Työpajassa tutkittiin erilaisten harjoitusten avulla omaa tutkimusaihetta soveltaen erilaisia kirjoittamisen tyylejä ja tapoja. Apuna ja tukena käytettiin luovan kirjoittamisen menetelmiä ja teorioita.

Kirjoittaminen on itsestään selvä osa tutkimuksen tekemistä ja tutkijan ammattitaitoa. Silti useimmissa työryhmissä ja seminaareissa työstetään tekstien sisältöä, mutta harvoin saa tukea itse kirjoittamiseen työnä ja tekemisenä. Kahden päivän aikana kirjoitimme, puhuimme kirjoittamisesta ja jaoimme ajatuksia siitä, miten kirjoittaminen on ihanaa ja kamalaa, työväline ja tuotos, prosessi ja rakkauden kohde.

Varmasti jokainen kirjoittaja kärsii ajoittain pelätystä tyhjän paperin kammosta. Luovan kirjoittamisen harjoitukset auttavat ratkomaan kirjoittamiseen liittyviä ongelmia ja tuomaan innostusta ja rutiineja kirjoitustyöhön. Olemme listanneet keinoja, joiden avulla ikuisesta lykkääjästäkin voi sukeutua tuottelias kirjoittaja:

Hahmota tutkimusprosessi kirjoitusprosessina.  Tämä ohje tuntuu ehkä itsestään selvältä, mutta kun ajatusta alkaa toteuttaa käytännössä, sillä on radikaalit seuraukset tutkimuksen tekemiseen. Usein tutkimusprosessi hahmotetaan kaksivaiheisena: ensin tutkimus, sitten kirjoittaminen. Kirjoittamista lykätään, kunnes tutkimustulokset ovat selvillä ja argumentit kirkkaasti kiteytyneet mielessä. Jos ajatteletkin kirjoittamisen kuuluvan olennaisesti kaikkiin tutkimuksenteon vaiheisiin, et tule siirtäneeksi kirjoittamisen aloittamista jonnekin tulevaisuuteen. Kirjoita tutkimuspäiväkirjaa, kenttämuistiinpanoja, kirjallisuusmuistiinpanoja, menetelmälukua tai hajanaisia ajatuksia.  Jostakin täytyy kuitenkin aloittaa, ja se kannattaa aloittaa mahdollisimman pian.

Hiljennä sisäinen kriitikkosi. Monelle kirjoittamisen suurimpana esteenä on tarve kirjoittaa heti täydellistä tekstiä. Prosessikirjoittamiseen liittyy ajatus, ettei kerralla tarvitse olla valmista.
Joan Bolker (1998) hahmottaa prosessikirjoittamista siten, että ensin sotketaan ja sitten siivotaan. Sekavasta ja sotkuisestakin tekstistä saa muokkaamalla jalostettua helmiä. 

Kirjoittaminen edistää kirjoittamista. Monesti takkuava kirjoittaminen käynnistyy vapaalla kirjoittamisella. Kokeile aloittaa työpäiväsi kirjoittamalla kymmenen minuuttia mitä mieleesi juolahtaa. Voit myös suunnata kirjoitustasi valmiilla aloituksilla, kuten ”Haluan kirjoittaa…” tai ”Tänään minusta tuntuu…”. Luovan kirjoittamisen oppaista löytyy lisää harjoituksia.  Leikittele metaforilla. Kokeile kirjoittaa tutkimuksestasi vaikkapa pelinä, käsityönä tai vuoropuheluna. Hyvät ajatukset eivät useinkaan muotoudu ennen kirjoittamista, vaan ne syntyvät kirjoittamisen edetessä.

Luo kirjoitusrutiineja. Opettele kirjoittamaan joka päivä edes vähän. Kymmenessä minuutissa kirjoittaa jo paljon, ainakin verrattuna siihen ettei kirjoita ollenkaan. Koeta varata joka viikolle vähintään yksi päivä, jolloin keskityt pelkästään kirjoittamiseen. Jos kirjoittamiseen keskittyminen on vaikeaa, kirjoittamisen ajastaminen munakellolla on yllättävän tehokasta!  Kokeile myös yhdessä kirjoittamista, se synnyttää erilaista kirjoitusvirettä kuin yksin puurtaminen.

Kiipeä ulos kirjallisuuden kaninkolosta – aina uudelleen. Jokaisesta aiheesta on kirjoitettu metritolkulla, ja jokaisesta hyvästä tekstistä löytyy uusia lähteitä, jotka pitäisi ottaa haltuun. Lukeminen voisi periaatteessa jatkua loputtomasti. Siksi jossain vaiheessa on hyväksyttävä oman tiedonhankintakyvyn rajallisuus ja luovuttava kirjallisuudesta. Välillä kannattaa hylätä työhuoneen ja kirjaston kirjahyllyt ja etsiytyä vaikka kahvilaan kirjoittamaan. 

Yliopistotyössä useimmilla meistä on harvoja yhteisen kirjoittamisen hetkiä. Ehdotammekin kirjoitustreffejä – tapaisimmeko Petronellassa joka kuukauden ensimmäisenä maanantaina aamulla puoli yhdeksältä? Samalla voisimme sopia, että kirjoittamissession ajaksi suljetaan puhelimet eikä vilkuilla sähköpostia.

Nähdään kirjoitustreffeillä elokuun 1. päivänä!

Veera Kinnunen ja Pälvi Rantala
Tyhjän paperin lupauksesta innostuneet kulttuurintutkijat
etunimi.sukunimi@ulapland.fi

Kirjallisuutta:
Bolker, Joan (1998) How to write your thesis in fifteen minutes a day.
Cameron, Julia (2004) Tyhjän paperin nautinto
Goldberg, Natalie (2008) Luihin ja ytimiin. Kansanvalistusseura.
Goldberg, Natalie (2011) Avoin mieli. Kansanvalistusseura.
Kiriakos, Carol & Svinhufvud, Kimmo (2015) Tohtoritakuu. Art House: Helsinki. (ks. myös Gradutakuu)
Richardson, Laurel & Adams St. Pierre, Elizabeth (2011) Writing. A Method of Inquiry. Teoksessa Norman K. Denzin & Yvonna S. Lincoln (toim.) The Sage Handbook of Qualitative Research. Uudistettu painos. Thousand Oaks, Lontoo & New Delhi: Sage Publications.

12.5.2016

Suojaa julkaisusi CC-lisenssillä - näin luot työllesi säännöt, miten työtäsi käytetään

Haluan jakaa työni avoimesti verkossa kaikkien jaettavaksi, mutta haluaisin näkyvästi selvästi kieltää sen kaupallisen käytön. Mitä voin tehdä? Tähän on vastaus: CC-lisenssit!


Art Direction and Motion Graphic Design by Bienvenido Cru. Linkki videon oikeuksiin.
Creative Commons Attribution-ShareAlike 4.0

Tässä kirjoituksessa on perustietoa Creative Commons -lisenssistä (CC-lisenssi). Creative Commons Suomen toiminnan vetovastuu on Aalto-yliopistolla.

CC-lisenssi on kätevä, koska tällä voidaan määrittää suoraan avoimesti julkaistavan työn yhteyteen minkälainen lupa muilla on jatkokäyttää teosta - kyse voi olla  muun muassa painetusta julkaisusta tai verkossa julkaistavasta kuvasta, videosta tai tekstimateriaalista. Avoin tiede ja tutkimus -sivusto suosittelee tieteellisessä aineistossa tutkijoille: "Julkaisemalla avoimen jatkokäytön sallivalla lisenssillä (kuten CC BY 4.0) edistät mahdollisuuksia vapaasti jakaa ja hyödyntää julkaisuasi."

Tekijänoikeus säilyy lisenssinantajalla, alkuperäisellä tekijällä. Tekijä vain tarjoaa näillä työkaluilla kansainvälisesti standardoidun käyttöoikeuden tekijänoikeudenalaiseen teokseensa, ilman että muiden tarvitsee kysyä erikseen lupaa tekijältä. Lisenssi on näkyvä ja selkeä merkki tai maininta työn yhteydessä, joilla osoitetaan miten artikkelia, verkkosivua, kuvaa, videota, laulua tai blogia saa käyttää. Tekijä voi kieltää kaupallisen käytön tai sallia sen; vaatia, että hänet mainitaan sen tekijänä, tai olla vaatimatta; kieltää teoksen muuntelun tai vastaavasti sallia sen.

Varsinkin verkkoympäristössä lisenssien määrä kasvaa. Lisenssi mahdollistaa sen, että tietyt hakukoneet pystyvät poimimaan lisenssin saaneita hakutuloksia. Lisenssit siis helpottavat hahmottamaan, mitä tekijänoikeudellisia töitä on lupa jakaa erillistä lupaa kysymättä. Tämä koskee myös sosiaalista mediaa, ja näin ollen nämä selvästi kuuluvat jo yleissivistyksen siipien alle; kaikkien on hyvä niistä tietää.

Millainen tuo lisenssi on?

Rakenne on suhteellisen helppo. Lisenssi koostuu eräänlaisista palikoista, joista voi koota mieleisensä ja tarpeidensa mukaisen lupapaketin. Tämä lisenssi liitetään etenkin näkyvänä sitä koskevan työn yhteyteen. Seuraavat määritelmät noille palikoille on poimittu mukaellen Creative Commons Suomi -sivustolta:

CC = Lisenssin lähtökohtana on, että työlle on määritelty Creative Commons lisenssi. Kaikilla on oikeus tehdä teoksesta kopioita, esittää ja näyttää teos julkisesti, levittää ja välittää teosta eteenpäin sekä tehdä siitä johdannaisteoksia ellei näitä rajoiteta seuraavilla lisäosilla:

BY = Nimeä (By, ByAttribution). Annat muiden kopioida, välittää, levittää ja esittää sinun tekijänoikeuksiisi kuuluvaa teosta sekä sen pohjalta tehtyjä muokattuja versioita teoksestasi vain, jos he mainitsevat nimesi alkuperäisenä tekijänä.
NC = Ei kaupallinen (NonCommercial). Annat muiden kopioida, välittää, levittää ja esittää sinun tekijänoikeuksiisi kuuluvaa teosta sekä sen pohjalta tehtyjä muokattuja versioita teoksestasi vain epäkaupallisessa käytössä.
ND = Ei muutoksia (NoDerivatives). Annat muiden kopioida, välittää, levittää ja esittää sinun tekijänoikeuksiisi kuuluvaa alkuperäistä teosta, mutta et salli muokattujen versioiden tekemistä teoksesta.
SA = Jaa samoin (ShareAlike). Annat muiden julkistaa omasta teoksestasi muokattuja teoksia vain samalla lisenssillä, jolla oma teoksesi on julkaistu.

Moni avoimeen julkaisemiseen erikoistunut kustantaja käy neuvotteluja kirjoittajien toiveista, millä lisenssillä hänen työnsä tulisi julkaista. Se, että tuntee lisenssien perusteet, auttaa kirjoittajaa jo huomattavasti tunnistamaan mahdollisuutensa ja oikeutensa. Yksi yleisesti käytetty on CC-BY, joka velvoittaa muiden mainitsemaan alkuperäisen työn tekijän nimeltä uuden työn yhteydessä, mutta sallii työn muuntelun.

Mutta - se ainainen "mutta"

Lisenssi antaa käyttäjille samalla velvoitteita ja myönnettyä lisenssiä on noudatettava. Lisenssin merkitsemistavalle on ohjeensa, joita on ymmärrettävästi suositeltavaa noudattaa. Jos käyttää toisen lisensioimaa aineistoa omassa työssään, on myös nämä oikeudet mainittava riittävässä laajuudessa oman työnsä yhteydessä. Jos jotain vaaditaan, on syytä noudattaa tekijän määräämiä ehtoja.

Jälleen ote Creative Commons Suomi -sivustolta. "CC-lisensoitua teosta käyttäessäsi on sinun aina mainittava ainakin seuraavat asiat:

Ja tietysti aina aiheellinen varoitus: Kehotan käyttämään omaan harkintaa siinä, voidaanko aina sokeasti olettaa, että alkuperäisellä lataajalla on oikeasti kaikki oikeudet myöntää kyseiset jako-oikeudet. Tekijänoikeuslain rinnalla muun muassa henkilötietolaki voi asettaa rajoituksia varsinkin kuva- ja videomateriaalin jakamiselle. Villissä verkossa harkinta ja järki ovat suotavia ominaisuuksia edistysaskeleista huolimatta.

Varoituksestani huolimatta olen silti sitä mieltä, että CC-lisenssi on hyvä juttu! Varsinkin kun käyttäjien määrä kasvaa ja jakamisen pelisäännöt tulevat selviksi, tästä osoittautuu tulevan toimiva tapa jakaa tekijänoikeudellista sisältöä. Ja tietysti näihin sisältyvät myös tieteelliset tutkimukset, aineistot ja julkaisut, joissa kansainväliset ja koneluettavat luvat edesauttavat tiedon avoimuutta ja leviämistä. CC-lisenssikoneella saa luotua standardin mukaisen lisenssimerkinnän sekä digitaaliseen että painettuu aineistoon. Digitaaliseen muotoon on saatavilla myös dokumenttien metadataan upotettava muoto hakukoneiden hauskuuttamiseksi sekä html-koodimuotoinen merkintä verkkosivulle. Näillä hakukoneet ymmärtävät tarjotun sisällön avoimeksi.


Teille kevättä toivottaen,
Anne Koivula
LUP / Lapland University Press




Creative Commons -lisenssi
Tämä teos, jonka tekijä on Anne Koivula, on lisensoitu Creative Commons Nimeä-EiKaupallinen 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä.

Tässä kirjoituksessa käytetyt lähteet lisensseineen:

 

Avoin tiede ja tutkimus. 2016. Käsikirja. Tutkijan muistilista julkaisemisesta. (Avoimen tieteen käsikirja, jonka tekijä on Opetus- ja kulttuuriministeriö, on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä.) [luettu 12.5.2016]

Creative Commons, kansainvälinen. 2016. https://creativecommons.org/ (Content on this site is licensed under a Creative Commons Attribution 4.0 International license. CC-BY 4.0) [luettu 11.5.2016]

Creative Commons, Suomi. 2016. http://creativecommons.fi/ (Verkkosivut on lisensioitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä. CC-BY 4.0) Copyright © 2016. [luettu 11.5.2016]

1.3.2016

Julkaisemisen taito - aina on opittavaa


Tekstien tuottaminen on tutkimusorganisaatioiden yksi tärkeimmistä tehtävistä. Voi olla kuitenkin vaikeaa täysin nähdä näiden julkituomiseen tai julkaisemiseen liittyviä lukuisia huomioitavia seikkoja. Itsekin sen huomaan: mitä enemmän huomaan oppivani, sitä vähemmän tunnen tietäväni. Oppimiani seikkoja on kuitenkin ilo jakaa.


Ensimmäinen opetus:

On hyvä tarkistaa ehdot joilla työnsä luovuttaa


Suosittelen lämpimästi ja rakkaudella aina kaiken mahdollisen julkaisemisen yhteydessä ottamaan talteen ehdot, joilla kirjoittaja antaa kunkin artikkelinsa tai työnsä julkaista. Oma sähköinen, artikkelikohtainen arkisto voi paljastaa suhteellisen helposti mm. sen, voiko tutkija julkaista jo julkaistun artikkelin myöhemmin ja millaisin oikeuksin ja rajoituksin. Jotkut kansainväliset journaalit eivät esimerkiksi vaadi erillisen luvan pyytämistä, jos tutkija haluaa julkaista oman artikkelinsa uudessa kokoomatyössä: vaikkapa juhla- tai väitöskirjassa sillä edellytyksellä, että hän itse on uudessa kokoomatyössä tekijänä.

Myös rinnakkaistallentamisessa nousevat lupakysymykset saattavat ratketa jo alkuperäisessä julkaisuluvassa, koska moni tiedekustantaja osaa ottaa tämän heti alussa huomioon. Rinnakkaistallentaminen on siis jo julkaistun artikkelin uudelleen tallennusta kolmannen osapuolen, yleensä kotiyliopiston, sähköiseen ja avoimeen arkistoon. Suurimpien kansainvälisten kustantajien rinnakkaistallentamisen linjaukset on löydettävissä erillisestä palvelusta (katso Libguides sivustolta Rinnakkaistallentaminen-kohta), mutta pienemmät lehdet ja kustantajat saattavat määrätä ehtonsa teoskohtaisesti.

Lehtiä, palveluja ja näin ollen myös sopimusehtoja on lukuisia erilaisia. Saalistajalehtien kultaisella aikakaudella on aiheellista pitää muutoinkin huolta siitä, millaisille palveluille ja millaisin ehdoin antaa tekstejään tai töitään. Saalistajalehti on jo moneen kertaan purnaamani oma lukunsa ja jätetään ne tällä kertaa rauhaan, mutta myös monenkirjavat muut, kylläkin toimivat ja asialliset, verkkopalvelut tarjoavat avoimen julkituomisen mahdollisuuksia, mutta ei toimivan ja tiedeyhteisöä palvelevan julkaisemisen mahdollisuuksia.

En tiedä luonnehtisinko tässä tarkoittamiani palveluita kaupallisiksi tai yksityiskäyttöön tarkoitetuiksi, mutta yhteistä näille palveluille on, että kyseisten palveluiden luonne ei palvele tieteellistä julkaisemista. Puhun palveluista, jotka on suunniteltu käyttäjälähtökohtaisesti pääasiassa kuluttajille ja yksityishenkilöille markkinointiin. Ja nämä alustat ovat näin ollen erilaisia kuin ne, jotka on suunniteltu nimenomaan tiedeyhteisön käyttöön tieteen hyväksi. Näissä rekisteröinnin yhteydessä kuitatut käyttäjäehdotkin saattavat olla yllättäviä ja sinne tallennettuun materiaaliin annetut oikeudet hyvinkin laajoja.


Toinen opetus: 

Millainen työ, sellainen alusta


Alustoilla, joilla julkaisuille saadaan kivoja äänitehosteita ja valoefektejä, voi olla viehättävä yleisilme ja se voi värittää tavoiteltua brändi-ilmettä, mutta alustan taustalla oleva mekanismi voi syödä kaiken sen kivan ja kiiltävän hyödyt. Hakukoneet eivät pysty lukemaan useinkaan tämän kaltaisille palveluille tallennettuja tiedostoja ja poimimaan sisältöön piilotettuja artikkeleita hakutuloksiinsa. Miksi tämä on tärkeä huomioida? Yksinkertaisesti siksi, että näkyvyyden kilpailu on raadollista. DOAJ (Directory of Open Access Journal) sisältää tällä hetkellä pitkästi yli  11 000 eri Open Access -lehteä ja reippaat 2 miljoonaa artikkelia. Jos hakukoneet pystyvät haravoimaan osumia tällaisesta artikkelimassasta, miksi piilottaa arvokasta tutkimustyötä nätteihin kuluttajapalveluihin, joihin tämä harava ei yllä eikä tietoja poimi?

On eri asia etsiä alustaa markkinointimateriaalille, jolla voidaan viilata esitteen välittämään tunneviestiä, kuin tieteelliselle artikkelille, jonka ensisijainen tavoite on löytää lukijansa - se tutkija, jonka tavoitteena on löytää tutkimustuloksia.


Kolmas opetus:

Verkkopalvelujen käyttöehdot voivat yllättää


Eri palveluilla myös käyttöehdot ja tekijänoikeuskysymykset ovat mielenkiintoisia. Kuka yleensä lukee käyttöehtoja verkkopalveluista vai klikkaammeko hyväksynnän ilman, että edes käymme visiitillä noilla kuolettavan tylsillä oikeusteksteillä? Herkullisen mutta täysin asiayhteyteen kuulumattoman esimerkin kautta: erään kuntosaliketjun käyttöehdoissa asiakas suostuu siihen, että firma laskuttaa tältä 250 €, jos hän päästää ulko-ovesta salille henkilön, jolla kulkuoikeutta ei ole. Mietin kyllä: kuinkahan moni rekisteröitynyt asiakas on tästä summasta tietoinen.

Ville Tenhunen "Ole mukana tutkimuksen muutoksessa" -koulutustilaisuuden puheenvuorossaan kehottaa lukemaan käyttöehdot myös pilvipalveluista puisevuudesta huolimatta - ja jos ahdistaa, tallentaminen palveluun on parempi jättää tekemättä. Pilvipalvelut eivät ole soveltuvia alustoja tutkimusdatalle, mutta niidenkin käyttöehdoissa on kiemuransa. (Tenhunen, 2015.) Moni verkkopalvelu on kieltämättä hieno ja ilmeeltään äärimmäisen raikas sähköisten esitteiden selaamispalvelu. Käyttöehdoissa kuitenkin aineiston lataaja saattaakin antaa palvelulle erittäin laajat oikeudet materiaalin käyttöön, säilytykseen ja käyttötarkoituksiin - ja jopa muunteluun. Tällaiset kummallisuudet eivät paljastu eikä niitä voi puntaroida ellei ehtoja lue.


Neljäs opetus:

Asiantuntijoilta oppii


Tieteellisessä - kuin myös taiteellisessakin - julkaisemisessa on tarkistettava julkaisijan ja palvelun kunnollisuus ja peilattava sitä julkaisun käyttötarkoitusta vasten. Se, että jokin palvelu on kiva ja nätti, ei takaa sitä, että se on kannattava ja toimiva ja palvelee suuremmassa mittakaavassa käyttäjäänsä. Missä tutkijan tulisi siis töitään julkaista? Kuka voi auttaa kunnollisen julkaisukumppanin tunnistamisessa?

Näistä ja näihin liittyvistä seikoista on tarkoitus puhua 15.3. järjestettävässä LUP-päivässä, jossa on tiukkaa asiaa tieteellistä kirjoittamista tekeville. Tämä on kokeellinen päivä siitä, onko julkaisemisen keskustelulle tilausta ja tarvetta. Kyse ei ole kirjoittamisopastuksesta, vaan siitä toisesta puolesta: julkaisemisesta ja lukijoiden saavuttamisesta. Lisätietoa ohjelmasta voi vilkaista tästä.


Teistä huolehtien,
Anne Ruonala
Lapin yliopistokustannus


Tenhunen, V. (2015) Käytettävissä olevat palvelut. Avoin tiede ja tutkimus, Youtube: ladattu 16.9.2015 TEKES. https://www.youtube.com/watch?v=4q2LkWyRvhc






3.2.2016

Uusia avauksia osaamisen suuntaamiseen

Lapin yliopisto on toteuttanut osaamisen suuntaamista muutaman vuoden. Osaamisen suuntaamisella voitaisiin tavoitella myös uusia avauksia ja kokeiluja. Prosessin henkeen sopisivat hyvin reilusti toimintatapoja uudistavat tavoitteet ja kokeilevampi luonne. Nyt osaamisen suuntaamista ohjaavat ministeriön ohjenuorat tuloksellisuudesta sekä tutkimuksen ja opetuksen henkilötyövuosien painottamisesta.

Prosessi sinänsä on varmasti tarpeellinen, mutta yksilötasolla sen merkityksellisyys on ollut kovin pieni. Tiedekuntien uusia avauksia ja irtiottoja rajoittaa huoli opetuksen resurssoinnista ja budjetissa pysymisestä. Varsin tiukkoina aikoina on turvallista pysyä samoissa raameissa ja rooleissa. Kuitenkin osaamisen suuntaaminen jos mikä voisi tarjota aivan uusia avauksia ja mahdollisuuksia.

Tutkimus on opetusta

Työskentely tutkimuksen parissa täällä Piilaksossa on antanut uudenlaisen näkökulman osaamiseen suuntaamiseen ja resurssointiin. Täkäläisessä yksikössäni Stanford Centre for Design Researchissä (CDR) toimii useampi tutkimusryhmä, joista tunnetuimpia ovat Wendy Jun ihmisen ja robotin vuorovaikutusta tutkiva ryhmä, Larry Leiferin Design X,  Allison Okamuran lääketieteellistä robotiikkaa sekä Mark Cutkoskyn biomimetiikkaa suunnittelussa tutkivat ryhmät.

Kaikki ryhmät tuottavat huipputuloksia sekä akateemisen tutkimuksen että käytännön tuotekehityksen alueilla. Ryhmien tutkimustyön pohjan muodostavat temaattiset, sisällölliset ja käytännölliset opintojaksot omilta alueiltaan. Nämä opintojaksot ovat kiinteä osa opetussuunnitelmaa. Tällä tavoin tutkimusryhmä tuottaa opetuksen ytimen ja tarjoaa opiskelijoille tilaisuuden olla mukana huippututkimuksen maailmassa.

Stanfordin tutkimusryhmien rahoitus tulee suurelta osin suoraan yrityksiltä ja erilaisten tutkimushankkeiden kautta. Esimerkiksi Wendy Jun tutkimusryhmässä on 15 jäsentä tohtoritutkijoista tutkimusapulaisiin. Tutkimusryhmä tarjoaa opetusta, joka tuntuu olevan 5–6 opintojaksoa. Tällä tavalla opetus ei myöskään muodosta liikaa kuormitusta tutkimusryhmälle. Tutkimus ja opetus yhdistyvät ja tukevat toisiaan, eikä niitä erotella kahdeksi eri prosessiksi.

Tietenkin pitää muistaa Stanfordiin vertailtaessa, että Stanford edustaa huippututkimuksen yliopistoa, jossa parhaillaankin on töissä 21 nobelistia ja 99:llä prosentilla henkilökunnasta on alaltaan korkein koulutus. Tutkimuksen resurssointi on taloudellisesti uskomattomalla pohjalla.

Opettavia tutkimusryhmiä Lapin yliopistoon

Lapin yliopistossa on toki iso joukko tutkivia opettajia tai opettavia tutkijoita sekä tutkimusryhmiä, joiden jäsenet opettavat. Tämä ohella on kuitenkin tutkijoita ja hanketoimijoita, joilla sidos opetukseen saattaa olla vähäisempi ja rakentua satunnaisten graduohjausten kautta.

Tutkimusryhmät voisivat nostaa opetussuunnitelmatyön osaksi toimintaansa ja tarjota tutkimukseen sitoutunutta opetusta osaksi koulutusohjelmansa tai tiedekuntansa opetusta. Tällä tavoin pystytään tarjoamaan vahvasti työelämään kiinnittyvää ja ajankohtaista opetusta. Koska tutkimusryhmät joutuvat kilpailemaan tutkimusrahoituksesta, ovat rahoitetut hankkeet luonteeltaan hyvin ajankohtaisia ja työelämäyhteyttä toteuttavia.

Opettavat tutkimusryhmät uudenlaisena toimintamallina istuisivat hyvin taiteiden tiedekunnan toimintaan sekä mahdollisesti matkailun ja sosiaalityön opetukseen ja tutkimukseen. Toki matkailun ja sosiaalityön väki osaa arvioida tätä minua paremmin. Tällaisen toimintatavan toteuttamiseen tarvitaan opetussuunnitelmatyöhön ketteryyttä, rohkeutta ja kokeilukulttuuria. Tällä tavalla pystyttäisiin myös rikastuttamaan opetussuunnitelmaa ja tuomaan uudenlaisia sisältöjä massaluentojen rinnalle. Toimintatavan kokeilu ja pilotointi ketterästi voisi mahdollistaa uusia avauksia.

Jaottelu opetuksen, tutkimuksen ja muun työn välillä ei aina tunnu relevantilta tai työajan säätäminen 1600 tunnin raamiin, joka kuitenkaan ei pidä paikkansa. Relevantimmalta tuntuisi työn imun kasvattaminen sekä keskustelua, kohtaamista ja inspiroitumista tukeva työn sisältö. Vaikka tulosorientoituneisuus ohjaakin toimintaa, sisällöllistä ja toiminallista uudistumista tarvitaan merkittävien tuloksien saavuttamiseen ja pohjoisimman yliopiston turvaamiseen.

Satu Miettinen
Taideteollisen muotoilun professori Satu Miettinen on vaihdossa Stanfordin yliopiston Centre for Design Research yksikössä vierailevana professorina.